maanantai 11. helmikuuta 2013

Rannekellokokoelma

Huomenta! 
Mulla jäi tänään espanjantunnit välistä, ja unta tulikin sitten nautittua lähes kellon ympäri, puoli yhdestätoista kymmeneen. Nyt sitten virkkuna blogijuttujen pariin. :) Vaikka odottamassa on myös ruotsin esitelmän suunnittelu.. 

Mutta ensin rannekelloja! Mun innostus rannekelloihin on ollut aaltoilevan liikkeen tapaan olemassa jo lukioajoista. Lukion jälkeen taisi mennä vuosi tai pari niin, etten muistanut juurikaan käyttää kelloja, mutta sitten hieman yli vuosi takaperin nousin taas aallonharjalle. Sen jälkeen ei ollut montaakaan päivää, jolloin en olisi kelloa ranteeseen aamulla pujottanut, ja nyt tuntuu olo jo tosi orvolta ja alipukeutuneelta ilman kelloa. 


Ensimmäinen tämän aallon kello oli kultainen Fossil-merkin Flight-kello. Siitä intoilinkin silloin täällä blogin puolellakin. Sen jälkeen kesän alennusmyynneistä bongasin Regel-merkkisen kellon, jossa on sininen tausta ja hopeinen ranneke. Se ei todellakaan ollut kallis kello, mutta se nousi heti lemppariksi sopivan maskuliinisen ja yksinkertaisen ulkomuodon sekä kevyen painon takia. Nyt tammikuussa palasin samaan kauppaan ja löysin juuri saman kellon, mutta erivärisellä taustalla, jälleen alennuksessa. Ostin senkin, ja olen käytellyt molempia hopeisia kelloja paljon.


Samalla alennusmyyntiostoskerralla ostin myös allaolevassa kuvassa näkyvän Regelin kultatauluisin ja tekonahkahihnaisen kellon. Halusin jonkin kellon, jossa olisi erilainen hihna kuin ylläolevissa kelloissa. Tämä kello on nyt yksi lemppareistani, se tuo asuihin erilaista naisellisuutta ja kirjatyttömäisyyttä. :)

Uusin hankinta on ebaysta parilla-kolmella eurolla ostettu ruskeahihnainen ja -taustainen kello. Se on mitoittu miehille, joten mun pitäisi pistää siihen pari uutta reikää jotta saisin sen tarpeeksi tiukalle omaan ranteeseen. En tiedä tuleeko tästä mitään superlempparia, mutta se on ihan kiva lisä mun kellokokoelmaan, ja sopii kokoruskeana hauskasti erilaisiin asuihin. Sen kanssa voi myös hyvin pukea hopeisia koruja, kun kellossa ei ole ollenkaan kultaa. 


Mulle kelloissa tärkeintä ei ole merkki tai hinta, vaan ulkonäkö, käytännöllisyys ja kestävyys. Ensimmäinen Regelin kello killui mulla ranteessa lähes tauotta kesäkuusta tammikuuhun, eikä se ole kärsinyt ainakaan vielä mitään kolhuja. Hintaa kellolla oli 20 euroa. Fossilin kello on ollut kelloistani kallein, noin 100 euroa. Sen kyllä huomaa verratessa kellon painoa muihin kelloihini, mutta muuten halvemmatkin kellot ovat ainakin vielä pitäneet hyvin pintansa. 

Musta on myös kiva omistaa useampi rannekello, jolloin voin vaihdella niitä asun mukaan ja käyttää niitä ihan täysipainoisina asusteina. Mun mielestä tosi hyvän kokoelman saa jo kolmella tai neljällä kellolla: yksi kultainen, yksi hopea, yksi nahkahihnainen ja ehkä yksi sporttisempi kello. 


Käytättekö rannekelloja? Mikä ratkaisee ostopäätöksen: hinta, ulkonäkö, merkki, tarve? Onko teillä monia kelloja, vai vain yksi joka sopii asuun kuin asuun? Oliko mun kelloissa yhtään sellaista, jonka kelpuuttaisit omaan ranteeseen?

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Jennifer Lawrence britti-Glamourissa 2012

Mukavaa sunnuntaiaamua! :) 


Olisi ihanaa vietellä sunnuntai samannäköisissä tunnelmissa kuin Jennifer: auringonpaisteessa, mukavassa neuleessa köllötellen. Täällä Jyväskylässä sää ei kuitenkaan ole kovinkaan aurinkoinen. Mun suunnitelmissa on ainakin käydä reippailuretkellä ruokakaupoilla täydentämässä pakastinta sekä pestä uuni+hella. Mutta loppupäivä onkin sitten aikaa tehdä jotain muunlaista; lukea kirjaa, käydä saunassa, köllötellä uusien sohvatyynyjen keskellä sängyssä. :)

Mitä te teette tänään? Tai yleensä sunnuntaisin? :)


Kuvat: http://jenniferlawrencefan.net/ (suora linkki http://jenniferlawrencefan.net/gallery/thumbnails.php?album=2)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Mun luottohiustuotteet

Noniin, lauantain kunniaksi vähän mun omia mietteitä! Mä käytin aika ison palan vapaasta torstaipäivästä kuvaamalla kaikenlaisia juttuja blogia varten, kun kerrankin olin kotona valoisaan aikaan. :) Koitan nyt saada näitä juttuja ulos sopivaan tahtiin. 

Ensimmäisenä ajattelin esitellä teille ne hiustenlaittotuotteet, joita mä käytän eniten. Rajasin tähän postaukseen vain ne tuotteet, joita käytetään hiustenpesun jälkeen tai välissä, eli en puhu mitään shampoista tai hoitoaineista. Mä en ole mikään ammattimainen tukanvärkkäilijä, ja usein menen sieltä, missä aita on matalin. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin opetellut hyödyntämään vähän useampia tuotteita hiustenlaiton yhteydessä. Vaikka yhä edelleenkin useimpina päivinä lähden kotona pelkän hiuslakan voimin. :) Mutta katsotaanpa, mitä mun tarjottimelta löytyy!


Aloitetaan siitä mulle tärkeimmästä, eli hiuslakasta. Mun hiuslaatu on sellaista, että päästä löytyy paaaljon hiuksia, mutta yksittäiset hiukset ovat suhteellisen ohuita ja oikukkaita. Eli sähköistyvät helposti, kasvoja kehystävät ohuemmat haivenet kähertyvät kosteassa jne. Varsinkin talvella, kun kuljen pipo päässä joka paikkaan, hyvä hiuslakka tulee tarpeeseen. Töissä haluan että tukka pysyy siellä minne olen sen asetellut, eikä tule silmille tai muuten eteen. Tähän tarpeeseen Tigin Hard Head -lakka on ehdottomasti parasta! Sen avulla tukka pysyy paikallaan, kiharat kunnossa ja sähköisyys poissa. Ei-pipokeleillä käytän joskus markettilakkojakin, kun haluan vain pientä pitoa ja siloitusta päälihiuksiin. Mutta ei ole tämän lakan voittanutta!

Seuraavaksi eniten käytän TRESemmén lämpösuojaa, joka on kylläkin nimeltään styling spray. Tätä suihkin koko tukkaan aina, jos föönaan, kiharran tai muuten kuumennan tukkaa. Tässä tuotteessa on kaksi ominaisuutta, joiden takia mä rakastan sitä; se jättää tukan paljon pehmeämmäksi ja sitä on vaikea saada läträttyä tukkaan liikaa. Mä ainakin suihkin sitä todella reippaasti ja rohkeasti koko tukkaan, enkä muista koskaan saaneeni aikaan likaisen näköistä lopputulosta. Ehkä jopa päinvastoin: joskus musta tuntuu, että tukka jopa pysyy puhtaana kauemmin, kun olen käyttänyt tätä. 

Kuivashampoita mulla on yleensä käytössä kahdelta merkiltä, Batisten kuivashampoo ja Klippotekin kuivashampoo. Molemmat on melko kohtuuhintaisia, vaikka mulla niitä kyllä kuluu aika paljon. :D Batiste on kevyempää ja jättää tukan melko samanlaiseksi kuin ennen suihkuttelua - paitsi tietysti puhtaammaksi. Klippotek sen sijaan tekee tukasta paljon tuuheamman ja muotoillun. Tätä mä käytän joskus esimerkiksi kiharoihin, jos haluan saada aikaan tuuhean ja pysyvän löysän nutturan. 



Tigin Superstar blowdry lotion on aika kiva lisä kaapissa, mutta ei ainakaan mulle välttämätön. Tällä saa ihan kivaa tuuheutta tukkaan föönatessä, mutta mulla ainakin hiukset likaantuvat sitten vähän nopeammin. Voi kyllä olla, että myös annostelen tätä vähän liikaakin. :D Isoimman eron mä huomasin, kun pesin ja föönasin tukan illalla Superstarin kanssa ihan kuivaksi, ja menin sitten nukkumaan. Aamulla tukka oli paljon kuohkeampi kuin tavallisesti ilman sen kummempia aineita. 

Tigin Foxy Curls hi-def curl spray mä ostin, kun halusin nähdä, tekisikö se mun hieman laineikkaasta tukasta kiharamman. Siihen hommaan tästä aineesta ei ollut (luulen että mistään aineesta ei ole!), mutta tällä saa mukavan surffitukan. Mä luulen, että tämä on aika samantapainen aine kuin monet suolasuihkeet, tai ainakin lopputulos on vähän samankaltainen. Tätä ei saa suihkia tukkaan liikaa, tai saat aikaan vain koppuraisia hiusosioita!

Toinen uusista tulokkaista mun kaapissa on Herbinan kosteuttava hoitosuihke. Herbina on kivan tuoksuista ja suihkin sitä varsinkin hiusten pituuksiin ja latvoihin. Luulen, että jos tätä oikein suihkuttelee ihan päänahan läheisyyteen, tukka likaantuu nopeammin. Latvoista se sen sijaan tekee ihanan pehmeät. 

 XZ:n aito kampaus- ja muotoiluneste toimii tosi kivasti esimerkiksi kiharoiden alla antaen niille ihan selvästi enemmän pitoa. Jos teen kiharat Pearlwandilla, suihkutan koko tukkaan ensin lämpösuojaa, ja sitten jokaiseen osioon ennen käsittelyä tätä XZ:aa. Tätäkään ei saa suihkia liikaa, tai tukasta tulee koppurainen. En ole vielä testannut tätä ihan vain suoraan tukkaan föönatessa. 

Mitkä tuotteet on ne, joita te ostatte aina uudelleen? Onko viime aikoina löytynyt jotain uutuuksia, jotka ovat syrjäyttäneet vanhat suosikit? 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Komea Denzel Washington

Käsi ylös, kenen muun mielestä Denzel Washington on komea ja sympaattinen ja ja charmikas ja upea näyttelijä? :) Siviilissä Denzel on neljän lapsen isä ja viettää ensi kesänä 30-vuotishääpäivää vaimonsa Paulettan kanssa. 

Mä olen nähnyt Denzelin leffoista ainakin Training Dayn, Inside Manin, Deja Vun, American Gangsterin, The Taking of Pelham 123:n, Unstoppablen ja Safe Housen. Mikään näistä leffoista ei ole ollut huono, mutta varsinkin American Gangster on tosi hyvä! :) Tällä hetkellä Denzel on ehdolla Oscareissa parhaasta miespääosasta uudessa leffassaan Flight, joka sekin löytyy mun Watchlistiltä.
Tässä siis päivän annos Denzeliä. :)


Kuvat: 
http://media.heavy.com/media/2012/12/denzel_washington_face_from_vicinity_wallpaper-OPTI.jpg
http://hollywoodnose.com/images/postimages/denzel%20washington%20films.jpg
http://wallpaperscraft.com/image/denzel_washington_actor_man_humor_smile_hand_watch_ring_18704_1440x900.jpg
http://news.verticalgospel.com.br/wp-content/uploads/2012/10/9-Denzel-Washington-attends-an-event.jpg

torstai 7. helmikuuta 2013

Mun nostot: tulevia leffoja (helmikuu)

Internet Movie Databasen eli IMDB:n sivuilta löytyy niiiiiin paljon tietoa leffoista! Oon tainnut joskus aiemminkin mainita IMDB:n Watchlist-toiminnosta, joka on mun mielestä edelleen tosi toimiva ja kätevä. Tällä kertaa kuitenkin selailin Coming soon -osiota. Sieltä löytää monesti hyviä vinkkejä leffoista, joita julkaistaan lähiaikoina. Tällä kertaa mun silmään sattui seuraavat yhdeksän leffaa. Osa näistähän on jo ilmestynyt, mutta eniveis, sellaisia leffoja, jotka mua kiinnostaisi nähdä esimerkiksi tän vuoden aikana. :)


Ekat kolme leffaa mua kiinnostaa jo ihan senkin takia, että ne ovat kaikki ehdolla Oscareissa. Mun mielestä on aina mielenkiintoista nähdä ehdolla olevia leffoja, sillä usein niihin tuppaa valikoitumaan ainakin joitain tosi hyviä ja kiinnostavia elokuvia. 

Silver Lining Playbook (suom. Unelmien pelikirja) on ehdolla mm. parhaan elokuvan Oscariin. Elokuvan tähtinä nähdään mm. Bradley Cooper ja Jennifer Lawrence, jotka ovat myös molemmat ehdolla Oscareissa suorituksistaan. 

Lincoln on tietysti kertomus Abraham Lincolnista, ja pääosaa esittää Daniel Day-Lewis. Myös tämä leffa on ehdolla parhaan elokuvan Oscarista, ja Day-Lewisillä on mahdollisuus voittaa Oscar suorituksestaan. 

Les Misérables on pakattu täyteen tunnettuja näyttelijöitä. Mukana ovat mm. Hugh Jackman, Anne Hathaway, Russell Crowe, Amanda Seyfried ja Sacha Baron Cohen. Myös tämä leffa on ehdolla parhaan elokuvan Oscariin, ja näyttelijäkaartistakin löytyy ehdokkaita. 




Sitten vähän erilaisiin tunnelmiin! Nämä voisivat olla sitten sellaisia leffoja, joihin saisi katseluseuraksi vaikka poikakaverin tai veljen, sillä näissä on varmaan tarpeeksi actionia mieshenkilöillekin. :)

Side Effects ei sinänsä ole action-leffa (vaan crime-drama-thriller), mutta uskoisin tunnelman olevan silti melko tiivis. Tuttuja naamoja löytyy heti kannesta: mukana on Jude Law, Channing Tatum, Catherine Zeta-Jones sekä Rooney Mara. Mun katselulistalla tämä leffa pääsee jo komeiden miesten takia! ;)

Gangster Squad tavoittelee vanhan ajan mafialeffatyyliä ja sijoittuu Los Angelesiin 1940-luvun lopulle. Näyttelijöinä leffassa ovat mm. Sean Penn, Ryan Gosling ja Emma Stone. Kauniiden, komeiden ja taitavien näyttelijöiden lisäksi tästä leffasta voisi seurata ainakin puvustusta. 

Parker on luultavasti samaa tuttua Jason Stathamia. Naispääosaa esittää Jennifer Lopez, joten luultavasti tämä kaksikko voi saada aikaan ihan viihdyttävän parituntisen. Ei varmastikaan elämää suurempi leffa, mutta ei kai niiden aina tarvitsekaan olla? :)


Ja viimeiset kolme ovatkin hieman hassumpia valintoja. :) Mä oon kovin tykästynyt brittileffoihin, ja tykkään muutenkin löytää sellaisia elokuvia, jotka eivät ole ehkä aivan sitä kuuminta mainstreamia. 

Struck by Lightning valikoitui mun listalle ihan vaan koska sen kanttakin jo koristaa Gleestä tuttu Chris Colfer. Tosin mun on tosi vaikea kuvitella Chris mihinkään muuhun kuin Kurtin rooliin! :) Leffa on tällä hetkellä saanut IMDB:ssa arvosanan 6,4; ei mun mielestä mikään ihan surkea saavutus comedy-drama-leffalta. 

Quartet (suom. Kvartetti) on sitten se brittileffa! Mikään leffa, jossa on mukana ihana-mahtava Maggie Smith, ei voi olla aivan surkea. Mua pukkaa naurattamaan brittileffat, ja on mukavaa vaihtelua katsella elokuvaa, jonka henkilöt eivät ole nuoria, kauniita, siloteltuja ja hoikkia. 

On the Road tulee varmasti olemaan suuremmankin yleisön tietoisuudessa, koska näyttelijäkaartissa on mm. Kristen Stewart ja nousussa oleva Garrett Hedlund.  Mä valitsin tämän leffan ihan vain näyttelijöiden takia. 


Siinäpä ne sitten olivat! Mua kiinnostaisi tietää, minkä perusteella te valitsette katsottavia leffoja? Kuunteletteko tuttujen ja kavereiden suosituksia, luetteko arvosteluja netistä, haluatte pysyä kärryillä ihmisten puheista ja katsotettu pinnalla olevat leffat, seuraatte tiettyjä näyttelijöitä tai tiettyjä ohjaajia? 

Mä itse teen oikeastaan kaikkia yllämainittuja. Sellaiset leffat, joista en ole kuullut esim. mediassa tai tutuilta, löydän yleensä tuttujen näyttelijöiden kautta. Ohjaajia seuraan paljon vähemmän. Mutta kertokaa te nyt teidän näkemyksiä. :)


Kuvat: 
http://static.skynetblogs.be/media/32278/silver_linings_playbook_2012_poster.jpg
http://www.filmfetish.com/wp-stuff/fetish_uploads/2013/01/Side-Effects-movie-final-poster-images.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0hzUBFAps-mpWaoJF1W9veS6ftPbu5WPdP0y4FEvLalrD3fNBpNw0dMmxpuKsjFzMZDQqX7IgsNamGIFL0-QKabYJ93A11SzKDUz9rgw-9WMb5aLec4zKVuyi5H6ukuHGydtO08Xfelg/s1600/parker.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnKiJFfNNt7vSQ0ZTgJ9bp39V2Z-LUHVSJWjtxISEbOKAp4XwHPA-ZLRm4zAD9qoS88Mo9rHi202zIH3mIRk2uyJOcM8oxfMjkR1pEKFYPOOHnYQXAZUYggXe8jTiiz6xGXP-PdhQHyAe6/s1600/LMB_1Sheet.jpg
http://img2.timeinc.net/ew/i/2012/08/22/lincoln-poster_743x1100.jpg
http://thebiglead.fantasysportsven.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2013/01/gangster-squad-poster1.jpg
http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2012/12/Quartet-Poster4.jpg
http://kstewartnews.com/wp-content/uploads/2012/10/kstewartfans-otr1-691x1024.jpg
http://25.media.tumblr.com/tumblr_me86pwT6Ko1qh5dyro1_1280.jpg?.jpg



lauantai 2. helmikuuta 2013

Gisele Bündchen Venäjän Voguessa syyskuussa 1998

Tässä vähän vanhempia kuvia! Löysin tosi kattavan sivun Giselestä, sieltä löytyy varmaan lähes jokainen photoshoot ja mainos, joissa Gisele on esiintynyt. Linkki löytyy tämän postauksen alalaidasta. 

Näissä kuvissa Gisele on vasta 18-vuotias. Jokin näiden kuvien tunnelmassa on mun mieleen. Lapset, vanhanaikaisuus, mustavalkoisuus. Giselen ihana tukka! :)



Kuvaaja Perry Odgen

Kuvat: http://giselebundchenfansite.blogspot.fi/

perjantai 1. helmikuuta 2013

Vagabondin alennuskenkiä

Joulun jälkeiset talvialet ovat iskeneet myös verkkokauppoihin. Mun kokemuksen mukaan Vagabond alentaa aika monia tuotteita, mutta ei kovinkaan suurilla prosenteilla. Kiinnostavat mallit myös myydään nopeasti loppuun, varsinkin alehinnoilla. 

Tällä hetkellä Vagabondin omasta verkkokaupasta sai ilmaiset toimituskulut, joten kun tämä kenkäpari ilmaantui ruudulle noin 50 euron hintaan, oli tämä tyttö aika nopeasti myyty. Nyt siis odotellaan malttamattomana, millaiset kengät sieltä mun luo matkaavat! :)


Keräsin myös muita kivoja kenkiä, jotka kaikki ovat alennuksessa. Jos joku pistää omaan silmään, kannattaa toimia nopeasti! :) Mun kokemuksen mukaan Vagabondin kengät ovat laadukkaita ja siis todellakin hintansa väärtejä. Mulla on merkiltä monet kangaskengät, yhdet nahkaballerit, parit sandaalit, yhdet nahkasaappaat ja yhdet toiset talvikengät. 


Onko ruudun takana muita nettialehaukkoja tai Vagabond-faneja?