torstai 20. joulukuuta 2012

Ansaittu joululoma

Anteeksi hiljaisemmista päivistä viime aikoina! Mä palailin Kokkolaan viime perjantaina, kävin parin päivän keikan Vaasassa ja tänään kotiuduin mummolan yökyläilyreissulta. Vielä on osa joululahjoista ostamatta, huomenna ja lauantaina pitäisi hoitaa ne kuntoon. Iskän luona laitetaan talo joulukuntoon viikonlopun aikana ja ehkä jo vähän ennakkoon valmistellaan jouluherkkuja tulevia päiviä varten. 

Tämä syksy on ollut mulle aika kiireinen, oon yrittänyt takoa paljon opintopisteitä kasaan ja tehnyt töitä aina Kokkola-viikonloppuina. Siispä mun joululomasuunnitelmat (töiden ohella) on melko pitkälti samat kuin viime vuonna

Ihan lomailuksi tämä mun joulunvietto ei muutu, sillä tuttuun tapaan mulla on aika paljon töitä: ennen ensi vuotta yhteensä kuusi yötä töitä. Siispä ajattelinkin tulla jo nyt toivottelemaan kaikille mukavaa, rentouttavaa ja hauskaa joulunaikaa ja uutta vuotta. Voi olla, että postailen rauhallisempina päivinä, mutta aion luvata itselleni myös ansaittua vapaata. Voi siis myös olla, että palailen linjoille vasta ensi vuoden puolella.



1 kommentti: