maanantai 3. joulukuuta 2012

H&M:n nettialet alkoivat

Mun viaton sähköpostien lukuhetki aamutuimaan kääntyi aikamoiseksi shoppailuksi, kun huomasin, että H&M on aloittanut jo alennusmyynnit verkkokaupassaan. Ihan hulluksi en kuitenkaan heittäytynyt, vaan napsin koriin sellaisia juttuja, joita tarvitsen tai joita olen katellut sillä silmällä jo täysihintaisina. Ekassa kollaasissa siis mun ostoskorin sisältö. 


Kun olin saanut oman ostoskorin naputeltua menemään, ajattelin vielä tsekkailla, mitä muuta kaikkea kivaa aleosastoilta löytyi. Ensin naisten vaatteita. Melkeen jäi harmittamaan, että en laittanut omaan tilaukseen mukaan mm. tuota yläkulman mekkoa, harmaata tupsupipoa tai urheilupuolen hupparia! :)


Sitten vähän vaikka lahjaideoita veljille, isille, poikaystäville tai muille herrasmiehille. Aika halvalla saisi nyt esimerkiksi nahkavyön, t-paidan tai lippiksen. H&M:llä miesten neuleet on usein suht hyvistä materiaaleista tehtyjä, ja sieltä löytää täyspuuvillaisia tai -villaisia paitoja paljon helpommin ja halvemmalla kuin naisten puolelta. Koitin keräillä oikeaan reunaan vähän rennompia juttuja, ja asiallisempia vaatteita on sitten vasemmalla puolella.


Ja lopuksi vielä Home-puolelta pari juttua. Tuo viltti houkutteli mua niiiin paljon, mutta mulla on jo parikin vilttiä, joten oli pakko vastustaa houkutusta! :) Jos mulla olisi yhden hengen peitto, olisin varmasti ostanut tuon pussilakanasetin. Harmi, että sitä ei ollut tuplapeittoon tarjolla. 



Ostatteko te paljon tavaroita netistä? Tai alennusmyynneistä? Vai haetaan ne lempparijutut omaan kaappiin ja kotiin täysihintaisina? 

2 kommenttia:

  1. Ounouuuu heti otsikon luettuani ryntäsin ja klikkasin parit kengät mamalle tuleen:D heti parempi mieli nii pysty keskittyyn itseen seuraavaks... Matias ei ymmärrä sitä miten ITSELLE kerätään joululahjakasaa.. Pyhh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi sua! :) Mun mielestä itelle voi ostaa jotain sellasta, mikä on niin hemmottelua ja luksusta, että normaalisti ei viitsisi ostaa sellaista itelle. :)

      Poista