maanantai 11. helmikuuta 2013

Rannekellokokoelma

Huomenta! 
Mulla jäi tänään espanjantunnit välistä, ja unta tulikin sitten nautittua lähes kellon ympäri, puoli yhdestätoista kymmeneen. Nyt sitten virkkuna blogijuttujen pariin. :) Vaikka odottamassa on myös ruotsin esitelmän suunnittelu.. 

Mutta ensin rannekelloja! Mun innostus rannekelloihin on ollut aaltoilevan liikkeen tapaan olemassa jo lukioajoista. Lukion jälkeen taisi mennä vuosi tai pari niin, etten muistanut juurikaan käyttää kelloja, mutta sitten hieman yli vuosi takaperin nousin taas aallonharjalle. Sen jälkeen ei ollut montaakaan päivää, jolloin en olisi kelloa ranteeseen aamulla pujottanut, ja nyt tuntuu olo jo tosi orvolta ja alipukeutuneelta ilman kelloa. 


Ensimmäinen tämän aallon kello oli kultainen Fossil-merkin Flight-kello. Siitä intoilinkin silloin täällä blogin puolellakin. Sen jälkeen kesän alennusmyynneistä bongasin Regel-merkkisen kellon, jossa on sininen tausta ja hopeinen ranneke. Se ei todellakaan ollut kallis kello, mutta se nousi heti lemppariksi sopivan maskuliinisen ja yksinkertaisen ulkomuodon sekä kevyen painon takia. Nyt tammikuussa palasin samaan kauppaan ja löysin juuri saman kellon, mutta erivärisellä taustalla, jälleen alennuksessa. Ostin senkin, ja olen käytellyt molempia hopeisia kelloja paljon.


Samalla alennusmyyntiostoskerralla ostin myös allaolevassa kuvassa näkyvän Regelin kultatauluisin ja tekonahkahihnaisen kellon. Halusin jonkin kellon, jossa olisi erilainen hihna kuin ylläolevissa kelloissa. Tämä kello on nyt yksi lemppareistani, se tuo asuihin erilaista naisellisuutta ja kirjatyttömäisyyttä. :)

Uusin hankinta on ebaysta parilla-kolmella eurolla ostettu ruskeahihnainen ja -taustainen kello. Se on mitoittu miehille, joten mun pitäisi pistää siihen pari uutta reikää jotta saisin sen tarpeeksi tiukalle omaan ranteeseen. En tiedä tuleeko tästä mitään superlempparia, mutta se on ihan kiva lisä mun kellokokoelmaan, ja sopii kokoruskeana hauskasti erilaisiin asuihin. Sen kanssa voi myös hyvin pukea hopeisia koruja, kun kellossa ei ole ollenkaan kultaa. 


Mulle kelloissa tärkeintä ei ole merkki tai hinta, vaan ulkonäkö, käytännöllisyys ja kestävyys. Ensimmäinen Regelin kello killui mulla ranteessa lähes tauotta kesäkuusta tammikuuhun, eikä se ole kärsinyt ainakaan vielä mitään kolhuja. Hintaa kellolla oli 20 euroa. Fossilin kello on ollut kelloistani kallein, noin 100 euroa. Sen kyllä huomaa verratessa kellon painoa muihin kelloihini, mutta muuten halvemmatkin kellot ovat ainakin vielä pitäneet hyvin pintansa. 

Musta on myös kiva omistaa useampi rannekello, jolloin voin vaihdella niitä asun mukaan ja käyttää niitä ihan täysipainoisina asusteina. Mun mielestä tosi hyvän kokoelman saa jo kolmella tai neljällä kellolla: yksi kultainen, yksi hopea, yksi nahkahihnainen ja ehkä yksi sporttisempi kello. 


Käytättekö rannekelloja? Mikä ratkaisee ostopäätöksen: hinta, ulkonäkö, merkki, tarve? Onko teillä monia kelloja, vai vain yksi joka sopii asuun kuin asuun? Oliko mun kelloissa yhtään sellaista, jonka kelpuuttaisit omaan ranteeseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti