Tokaan osaan valitsin ihmisten jälkeen ehkä rakkaimman asian Suomen kesässä. Rannat, etenkin merenrannat, ovat tulleet varmasti viimeistään äidinmaidon kautta (ehkä jopa geenien! ;)) pysyväksi osaksi sielunmaisemaani. Avaralla rannalla on hyvä hengittää ja katsoa joka puolelle leviävää suurta taivaankantta ja ihailla hiekan, veden, taivaan ja heinien värien asteekkisuutta.
Järvenrannalla on sitten toisenlainen viehätyksensä: veden pinta on usein tyyni ja veden määrä tuntuu jotenkin hallittavalta. Mikään ei tunnu yhtä mukavalta ihoa vasten kuin pehmeä ja lämmin järvivesi.
Vielä pari postausta jäljellä näitä kesäjuttuja, sitten siirrytään enemmän reaaliaikaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti